Julkaistu: 19 May 2020
Moni kampaamon omistaja varmasti miettii, mitkä tavat sopisivat parhaiten kampaamon mainostamiseen. Tapoja on monia, mutta tähän blogiin on mainittu muutama yleisin tapa,


Haku


minusta

Menestyvän kampaamon salaisuus Haaveiletko oman kampaamon perustamisesta? Mietitkö mitä asioita pitäisi ottaa huomioon? Täällä käydään läpi millaisia pulmia tai erityisen tärkeitä asioita on kampaamon perustamisessa ja kampaamoalassa ylipäätään. Kampaamoalassa on se erityispiirre, että kampaamoliikkeitä on lähes joka kadun kulmassa isoissa kaupungeissa ja pienimmissäkin taajamisssa sekä keskuksissa useita. Ja niinhän niitä pitääkin kun lähes jokainen ihminen käy vähintääkin epäsäännöllisesti kampaajalla. Eli kaikille riittää työtä, mutta miten sinne saa houkuteltua ne oikeat asiakkaat. Huomiota voi kiinnittää esimerkiksi tyyliin, palveluvalikoimaan, tuotteisiin, hintaan, sijaintiin tai vaikka millä kielillä palvelee. Kaikista näistä aiheista lisää täällä blogissa. Pohditaan mikä voisi olla aloittaville kampaamoille se tärkeä juttu ja toisaalta kuinka alalla pitkään ollut kampaamo voi halutessaan uudistua. Lukuiloa!